Kun ei ole mitään uutta, niin muistellaan edelleen vanhoja.
No, kelpaako?
Vuonna 2013 meillä oli toimiva nukkekoti kerho, jossa teimme yhdessä kaikenlaista. Teimme jollakin kerralla nojatuolin ja Agatha Cristien dekkarin. Tuoli on vieläkin Nalletalon olohuoneessa.
Kerho ei ole vuosiin toiminut. Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Ihan itsekseen vain ja netin ohjeilla olen sittemmin harrastanut mini hommia.
Tämä juttu on ajalta aikaa sitten (2013), kun innostuin enemmän minijutuista. Nalletalo oli yksihuoneinen entiseen kenkälaatikkoon rakennettu koti.
Tein vaunut Maria Malströmin ohjeella. Se löytyi Nukkekoti Väinölän sivulta, ohje Nukenvaunut 1.
Äiti, Tuukka ja Lilli ulkoiluttivat vauvaa oikein joukolla.
Sisareni keskeneräinen nukkis kaipasi sohvaa, joten sellaisen tein. Maton ja vanhan ajan sähköhellan olen tehnyt jo aikaisemmin.