torstai 4. syyskuuta 2025

Matkamuisto nukesta lapseksi nukkekotiin

Löysin kirppikseltä matkamuisto nuken 0,5 eurolla. Poistin siltä vaatteet ja oudot hiukset sekä hatun. Kuvaa en tietenkään huomannut ottaa ennenkuin se oli saanut uudet vaatteet ja kengät.


 Päätin tehdä sille myös hiukset, kun vanhoja hius materiaalejakin löytyi jemmasta. Toisillakin nukkiksen lapsista on vaaleat hiukset, joten tälle sellaiset myös. 



 Koko porukka nukkiksessa.


 

lauantai 2. elokuuta 2025

Pieni kattoterassi

 

 Nukketalon katolla on pieni terassi. Hyvin viihtyisä paikka vaikka päiväkahveille.


 

Olgan uusi koti

 

Olga sai uuden isomman asunnon. 

  

 

Muutto on kova homma minimaailmassakin. Olgallekin on tuota rompetta kertynyt

 

Uudessa kodissa on puuhella. Sellaista ei entisessä ollutkaan. Keittiön tavarat ovat jo paikallaan. Katti tekee tupatarkastusta

Kun kaikki on paikallaan ja muuttoapulaiset lähtenet, voi hyvällä omallatunnolla istua ihailemaan uutta kotia.


 


maanantai 5. toukokuuta 2025

Näpertelyä kalastajalangasta...

Kun ei ole mitään uutta, niin muistellaan edelleen vanhoja. 

                                                       No, kelpaako?




lauantai 3. toukokuuta 2025

Nukkiskerho

 Vuonna 2013 meillä oli toimiva nukkekoti kerho, jossa teimme yhdessä kaikenlaista. Teimme jollakin kerralla nojatuolin ja Agatha Cristien dekkarin. Tuoli on vieläkin Nalletalon olohuoneessa.


 Nukenkin tein siellä. Vähän isomi kuin nukkekoti kokoa, pienempi kuin barbie. Pyöreämuotoinen vanhemoi rouva.


 
Kolme vuotta oli nukkekurssilla tekemäni nimetön nukke saanut viettää ilman vaatetta kunnes sain aikaan jonkinlaisen mekon tyttöjen rikkikuluneiden legginsien ehjistä kohdista. Ja Olga Regina sai nimenkin.

 Kerho ei ole vuosiin toiminut. Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Ihan itsekseen vain ja netin ohjeilla olen sittemmin harrastanut mini hommia.

Joskus silloin aikaa sitten..

Tämä juttu on ajalta aikaa sitten (2013), kun innostuin enemmän minijutuista. Nalletalo oli yksihuoneinen entiseen kenkälaatikkoon rakennettu koti.  




Uusi vauva oli juuri syntynyt. Isä kävi ostamassa vauvalle uudet vaunut... ilkosillaan vaunukaupassa, mitä lie ajattelikaan?


 Tein vaunut Maria Malströmin ohjeella. Se löytyi Nukkekoti Väinölän sivulta, ohje
Nukenvaunut 1.

 Äiti, Tuukka ja Lilli ulkoiluttivat vauvaa oikein joukolla.


 
Immi-äiti ja Tuukka olivat saaneet uudet asutkin. Virkkasin mekon, laukun ja Tuukan haalarin kaksinkertaisesta rullalangasta.


 

torstai 24. huhtikuuta 2025

Vieläkin vanhoja muistellen

Tein minikokoiset versiot omista lapsuuden aikaisista Peter Pan ja Untuvakerä kirjoista.


 
Aika pieniä ne ovat, varsinkin Untuvakerä. 




 
Kaikkia sivuja ei tietenkään noin pieniin kirjoihin saa mahtumaan, mutta muutamia sivuja skannasin.


 
Merenneito on saanut väriä joskus lapsuudessani, kai mustavalkoisuus ei ole silmiäni miellyttänyt.

Katselin netistä kauniita, vanhanaikaisia kirjojen kansia. Tulostin niitä minikokoisena ja tein lisää kirjoja hyllyyn.




 

Matkamuisto nukesta lapseksi nukkekotiin

Löysin kirppikseltä matkamuisto nuken 0,5 eurolla. Poistin siltä vaatteet ja oudot hiukset sekä hatun. Kuvaa en tietenkään huomannut ottaa e...